Slider

BLOGIN MATKA ON TULLUT PÄÄTÖKSEEN

6/08/2022

 

Edellisestä postauksesta on kulunut aikaa lähes päivälleen kuusi kuukautta. Puolen vuoden tahaton blogitauko on ollut aikaa, jolloin on tapahtunut paljon ja jonka aikana olen myös pohdiskellut blogin tulevaisuutta. Kirjoittaminen ei ole tuntunut hyvältä, eikä sille ole ollut arjessa aikaa. Kameran esiin kaivaminen, tekstien kirjoittaminen, editoiminen ja yhteistöiden sopiminen on aiheuttanut lähinnä ahdistusta, ei innostusta.


Tammikuun jälkeen on tapahtunut paljon - olen hiljattain päättänyt ensimmäisen täyden työvuoteni valmistumisen jälkeen, mutta myös vaihtanut työpaikkaa. Helmikuun alusta siirryin toisen työnantajan palvelukseen kahteen eri lukioon. Vaikka työ on mahtavaa ja tuntuu täysin omalta jutulta, on uusien toimintatapojen omaksuminen ja oman työidentiteetin löytäminen sekä ammatillinen kehittyminen ollut varsin kuormittavaa. Nyt pääsen onneksi nauttimaan palkallisesta kesälomasta (joka ei tällä alalla ole läheskään itsestäänselvyys) ja lataamaan akkuja kunnolla ennen tulevaa syksyä.


Opiskelujen päätyttyä ja työuran alettua olen alkanut myös entistä selkeämmin huomaamaan omasta hyvinvoinnista huolehtimisen merkityksen. Pitkät yöunet viikonloppuisin, ystävien kanssa vietetty aika sekä etenkin säännöllinen liikunta ovat asioita, jotka auttavat jaksamaan arjessa. Kun arki-illat menevät liikunnan ja kotitöiden parissa, huomasin jossain vaiheessa ottavani stressiä blogin päivittämisestä viikonloppuisin. Tuolloin kun oli ainut kunnollinen aika viestiä yhteistyökumppaneille, stailata kuvia, editoida ja kirjoittaa. Havaitsin kuitenkin nopeasti, ettei tuo ollut enää se tapa, jolla haluaisin viikonloppujani viettää - päinvastoin, asia toi enemmän stressiä kuin hyvää mieltä elämääni.




Aluksi kaikkein luonnollisimmalta tuntui vain jättää blogin kirjoittaminen sikseen. Näin puolen vuoden kypsyttelyn ja pohdiskelun jälkeen onkin tullut varmemmaksi ajatus siitä, ettei palo kirjoittamiseen ja kuvaamiseen ole vieläkään palannut niissä määrin, missä se ehkä aikaisemmin on ollut. Elämä muuttuu, arjen rytmi muuttuu ja itselle mieluiset asiat muuttuvat. Ei kannata pitää jostain sellaisesta kiinni ja käyttää aikaansa asioihin, jotka eivät tunnu antavan yhtä paljon kuin ne ottavat. Toivon, että ymmärrätte mitä tarkoitan ja saatte ajatuksestani kiinni.


Täten onkin tullut aika kiittää kaikkia blogin seuraajia - teitä, jotka olette viimeisten vuosien aikana löytäneet mukaan sekä teitä, jotka olette olleet mukana jo huimien kymmenen vuoden ajan, On The Move -blogin ajoilta asti. Blogin myötä olen kasvanut teinistä aikuiseksi, käynyt läpi erilaisia elämänvaiheita ja toisaalta onneksi taltioinut niitä myös itselleni muistoksi sekä kuvien että tekstin muodossa. Niiden pariin on varmasti ihanaa palata aina silloin tällöin. Lisäksi haluan kiittää tuhannesti kaikkia yhteistyökumppaneitani blogimatkan varrella, jotka ovat mahdollistaneet ihanien kampanjoiden toteutuksia sekä minulle että teille seuraajilleni. Kiitos myös Indieplace blogiportaalin tarjoamasta tuesta ja näkyvyydestä - sillä on ollut iso merkitys blogini kehittymiselle vuosien varrella.


Vaikka blogin tarina päättyykin tähän, jatkan Instan päivittelyä rentoon tahtiin siten, kun se tuntuu itselle hyvältä. Mikäli siis opinto-ohjaajan työhön, sisustamiseen, kauneuteen tai muuten tavalliseen arkeen liittyvät sisällöt kiinnostavat, voi seuraamistani jatkaa @lauraannika tilin kautta. Mahtavaa, mikäli pysyttäisiin vielä sitä kautta yhteyksissä. Teidän kanssanne on tullut DM-viesteillä käytyä hyviä keskusteluja ja saatua erilaisia korvaamattomia vinkkejä.


Kiitos siis vielä kerran teille kaikille - niin kliseistä kuin se onkin sanoa, niin tätä blogia ei olisi ollut ilman teitä. Aivan ihanaa, aurinkoista kesää ja toivottavasti tavataan vielä jatkossa Instan puolella!


Laura

JOULULOMAN KUULUMISIA JA AJATUKSIA TULEVASTA VUODESTA

1/07/2022

Joululoman viimeiset päivät ovat meneillään, ja joulun aikana tulikin myös pidettyä pieni, suunnittelematon sometauko. Nyt ollaan kuitenkin taas palailemassa arkirutiinien pariin, joten päätin tulla myös päivittelemään tänne puolelle kuulumisia loman ajalta. Mitään sen erikoisempaa tai erityisempää en loman aikana tehnyt, sillä tavoitteenani oli ainoastaan ladata akkuja, nukkua ja palautua menneestä syyslukukaudesta. Ensimmäinen syksy oman alan töissä oli kaikessa ihanuudessaan ja opettavaisuudessaan kuitenkin myös todella raskas. Olikin ihan mahtavaa saada nauttia opettajan työn yhdestä edusta, eli pitkästä joululomasta, myös itse palkallisesti ensimmäistä kertaa.

Heti jouluviikosta alkaen kantavana teemana oli tosiaan lepo, palautuminen ja armollisuus. Tästä syystä päätin tänä vuonna jättää mm. joulun kakun leipomatta kokonaan (en olisi jaksanut tai ehtinyt mitenkään sitä työmäärää, mitä iso täytekakku vaatisi työpäivien jälkeen), jonka lisäksi emme myöskään tehneet minkäänlaista joulusiivousta. Tuntui jotenkin hassulta tiedostaa se, kuinka tällainenkin tapa on itselle vain jostain tarttunut - miksi juuri ennen joulua pitäisi siivota sen kummemmin? Varsinkin, kun tulisimme viettämään joulua toisaalla? Niinpä päädyimmekin tekemään ennen joulua vain ihan tavallisen viikkosiivouksen - tämänkin säästyneen ajan käytin sitten sohvalla joululeffojen katselemiseen.



Itse joulu sujui mukavasti perheiden ja läheisten kesken. Jouluaattona ja aaton aattona vierailimme molempien perheiden luona, kun taas joulupäivänä juhlimme joulua ystävien kesken. Joulun jälkeisille kahdelle lomaviikolle en sitten ollutkaan sopinut mitään aikataulutettua menoa, joka tuntui aivan luksukselta. Nukuin kahdentoista tunnin yöunia, luin kirjoja, kävin aleostoksilla ja selailin Instaa aivan rauhassa. Samalla tällainen joutenolo antoi aikaa omille ajatuksille ja pysähtymiselle. Kaiken arjen kiireen ja velvollisuuksien väistyessä oli mielenkiintoista huomata, miten mieli alkoi pohtimaan mennyttä, todella tapahtumarikasta vuotta ja samalla suuntaamaan kohti tulevaa. Pysähtyminen teki todella hyvää ja tuntui ehdottoman tärkeältä ennen uuden lukukauden ja arjen alkamista uudelleen.


Eräs keskeisimmistä asioista, joita pysähdyin loman aikana pohtimaan oli se, millaisin ajatuksin lähtisin tulevaan vuoteen. Olen monesti aiemmin asettanut itselleni isoja suunnitelmia tai tavoitteita, joita kohti olen ankarasti mennyt - koski se sitten esimerkiksi treenimääriä tai opintopisteitä. Tänä vuonna kuitenkin ajattelin ensisijaisen tavoitteeni olevan levollisuus. Vuoden 2021 isojen muutosten, kuten asunnon oston, valmistumisen ja uuden työn jälkeen tärkeimpänä tavoitteena tulevalle vuodelle voisikin olla se, että rauhoittuisin läsnä olevien ihmisten ja asioiden äärelle tässä ja nyt. Ei välttämättä kovinkaan pitkälle tulevaisuuteen katsoen, vaan hetkessä eläen. Kun on saavuttanut hiljattain itselleen isoja ja tärkeitä etappeja, voisi nyt olla hetki elää levollisesti tavallista arkea. Ei siis suuria tavoitteita, uusia opiskelukuvioita tai remppoja. Uskon, että tämä tulee olemaan vuodelle 2022 oikein hyvä suuntaviiva.



Laura

UPEASTI UUDISTUNUT PLANTUI + ALEKOODI

12/12/2021

 * Kasvikapselit saatu pr-lahjana


Joulu lähestyy kovaa vauhtia! Joko teillä on kaikki lahjat hankittuna? Itse aloitan lahjojen etsiskelyn läheisille ja ystäville jo loppusyksystä – monesti ensimmäiset lahjahankinnat tehdään Hulluilta Päiviltä. Tykkään poimia lahjoja läheisille harkitusti ja ajatuksella, jotta kiireessä ei tulisi ostettua mitään turhaa. Jokaisen lahjan tulee kuvastaa saajaansa ja tulla varmasti käyttöön. Jos tiedän ystäväni kaipaavan tiettyjä Marimekon astioita tai puolisoni vaatteita, on syksyn mittaan hyvä etsiskellä niitä sillä silmällä esimerkiksi juuri Hullareilta tai black fridayn alennuksista.


Sain Plantuin muutama vuosi sitten itselleni kokeiluun, ja se on ollut meillä käytössä jatkuvasti siitä saakka. Olenkin aikaisemmissa postauksissani kertonut siitä, miten laitteen käyttö toimii, mitä kaikkea laitteessa voi kasvattaa ja kuinka se sopii sisutukselliseksi elementiksi keittiön lisäksi myös esimerkiksi olohuoneen puolelle. Plantui on saanut kyläilyvierailtamme myös monia ihailevia katseita ja tiedänpä myös muutaman, joka on sen meidän inspiraatiostamme päätynyt hankkimaan. Kotimaista, toiminnallista designia myös hehkuttaa mielellään.


Plantui lähetti* minulle tällä viikolla joululahjaksi pienen paketin uudistuneita kasvikapseleitaan. Heidän laitteidensa design pysyy samana, mutta sen sijaan kapselipakkaukset ja brändin visuaalinen ilme ovat kokeneet upean uudistuksen. Uudet fontit ja kasvikapselipakettien värit ovat todella herkullisia! Pakkauksen kyljestä näkee heti helposti ohjeet kapseleiden käyttöön, jonka lisäksi mukana on qr-koodi, jonka takaa löytyy lisätietoa tuotteesta. Kaikki pakkaukset ovat lisäksi täysin kierrätettäviä.



Uuden pakkauksen takaa löytyy myös kuvaus siitä, kuinka Plantuin idea toimii. Lyhyesti tiivistettynä, Plantui hyödyntää teknologiassaan tismalleen sitä samaa tapaa, jolla kasvit kasvavat luonnossa. Plantui-laite tuottaa samaa valon spektriä kuin pohjoinen luonto. Tämä tekee kasvatetuista kasveista erityisen ravinto- ja vitamiinirikkaita. Plantuin uniikki vesiviljelytapa pitää kasvien juuret optimaalisesti kosteina, jolloin kasteluveteen lisätyt ravinteet mahdollistavat mullattoman viljelyn. Laitteen pumppu siis automaattisesti kierrättää ravinnerikasta vettä kasveille säännöllisesti. Samoin valaistus toimii automaattisestin – oikeastaan helpompaa tapaa kasvattaa omia yrttejä ei ole olemassa!


Mikäli sinulla on siis vielä lahjaideat mietinnässä joillekin läheisille, tässä voisi ehdottomasti olla yksi hyvä ja käytännöllinen lahjaidea. Uudet, upeat kasvikapselipakkaukset voisi sitoa lahjapaketiksi samettinauhalla rusetille vaikka ihan sellaisenaan. Red Dot Design -palkinnonkin voittaneen Plantui-laitteen design on myös skandinaaviseen tyyliin istuva ja sisustuksellisesti tyylikäs. Meillä on kuuden yrtin laite, mutta saatavilla on myös pienempi laite kolmelle yrtille esimerkiksi pienempään kotiin tai keittiöön. Toisaalta kuuden yrtinkään laitetta ei ole aina pakko istuttaa täyteen, vaan siitä voi esimerkiksi täyttää vain joka toisen kapselipaikan.



Ihan huippua on myös se, että alekoodini Plantuin verkkokauppaan on edelleen voimassa. Alekoodillani LAURAANNIKA saatte koko Plantuin verkkokaupasta 20 % alennuksen – ale koskee siis sekä lisävarusteita, Plantui-laitteita, kasvikapseleita että myös kaikkea muuta! Mikäli teillä herää mitään kysymyksiä Plantui-laitteeseen tai sen käyttökokemuksiin liittyen, vastailen myös oikein mielelläni!


Laura

JOULUINEN PIPARI-TUPLASUKLAAKAKKU

11/23/2021

 

Instagramissa minua seuraavat saattavatkin tietää, että olen innokas kakkuleipuri. Siitä huolimatta leipomusten jakaminen täällä blogin puolella on jostain syystä jäänyt varsin vähäiseksi. Rakastan leipoa erilaisiin tilaisuuksiin ja samalla kokeilla aina jotain uutta. Harvoin teenkään täysin samanlaista kakkua (tästä ainoana poikkeuksena ihana red velvet). Muutaman vuoden kestäneen leivontaharrastukseni aikana olen kuitenkin ehtinyt jo löytää ne omat suosikit etenkin kakkupohjista, joiden täytteitä ja koristeluita vaihtelen vuodenajan ja juhlan mukaan. Myös tänään jaettava resepti inspiroitui oikeastaan kokonaan Cittarissa tarjouksessa olleesta Pandan piparkakku-valkosuklaasta. Siitä se ajatus sitten lähti!


Isänpäiväksi halusin jo jotain hieman jouluista tunnelmaa tuovaa, joten pipari-valkosuklaa toimi hyvin jouluista makua tuovana lisänä. Lähdin viemään eteenpäin ajatusta tuplasuklaakakusta, jossa kakkupohja on suosikkini, tumma, hieman jopa browniemainen. Täytteen tein sitten valkosuklaa-tuorejuustomoussesta, jossa perinteisen valkosuklaan tilalla käytin edellämainittua Pandan suklaata. Lisäksi murustin kerrosten väliin vielä hieman lisää piparkakkumurua tekstuuria ja makua tuomaan. Tumman pohjan ja vaalean täytteen yhdistelmä toimi todella hyvin. Myös piparkakku sopi valkosuklaan pariksi, sillä valkosuklaa itsessään antaa sen verran hyvin tilaa piparkakun maulle.



Haasteeksi muodostui tällä kertaa kuitenkin kuorrute. Täytyy sanoa, että harvoin menee mikään näin pahasti pieleen! En tiedä, oliko vika kananmunissa vai missä, mutta kuorrutteeksi suunnittelemaani marenkivoikreemiä en saanut millään valmiiksi. Ensimmäinen satsi valkuaisia ei suostunut vaahtoutumaan, vaan rakeutui teräskulhon pohjalle. Otin koko kananmunakennon huoneenlämpöön, pesin kulhon vielä uudelleen kaikista mahdollisista rasvatahtoista - mutta ei, niin ei. Kahden tunnin yrittämisen ja kolmen eri marenkipohjan jälkeen luovutin ja totesin, että jostain syystä valkuaiset eivät vaan suostuneet vaahtoutumaan. Tiedä sitten, mistä oli kyse. Aiemmin kyseisen voikreemin kanssa ei ole koskaan tullut vastaan tällaista ongelmaa... Osaisiko joku teistä sanoa, mistä tässä mahtoi olla kyse?


Lopulta päädyinkin tekemään ihan perinteisen voikreemin, jota harvemmin kakuissani käytän. Tykkään marenkivoikreemistä, joka on samalla sekä samettisen kevyttä, hyvin jähmettyvää että varsin neutraalia maultaan. Voikreemikin kuitenkin toimi ihan hyvin, mutta saattaisin silti seuraavalla kerralla kokeilla tätä reseptiä marenkivoikreemin kanssa. Värjäsin kreemin piparkakun väriseksi ja kuorrutin sillä semi naked-pinnan. Säästin osan kreemistä valkoisena ja vielä lopuksi koristelin kakun kahdella erilaisella tyllalla pursottaen sekä hieman kultapuuteria päälle ripotellen. Kokonaisuudesta tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin tyylikäs. Tämä kakku sopii hyvin esimerkiksi pikkujoulujen tai miksei joulupöydänkin tarjottavaksi makeasta ja suklaisesta kakusta pitäville. Testattu erittäin toimivaksi myös iltapäiväkahvien ja Oddlygoodin kovapuusti-kaurajuoman kanssa!


Kakkupohjan resepti: Annin Uunissa - Helppo Mehevä Suklaakakku

Valkosuklaakreemin resepti: Annin Uunissa - Täyteläinen Valkosuklaakreemi (korvaa valkosuklaa halutessasi Pandan pipari-valkosuklaalla ja ripottele lisäksi täytteen sekaan murustettua piparkakkua)

Voikreemin resepti: Annin Uunissa - Monipuolinen Voikreemi



Laura
© Laura Annika 2019. Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
© Laura Annika